Olipahan reissu. Pe lähtö klo 3 yöllä ja takaisin kotona la klo 2. Mietittiin jo viime vuonna että Oulujärvellä olisi kiva kisata myös myöhemmin syksyllä ja meidän tyyli vetää voisi sopia kisaan aika hyvin. Nyt kisa lyötiin kalenteriin hauki em jälkeen ja se onneksi saatiin onnistumaan. Onhan tuo Oulujärvi todella hieno järvi uistella. Hienointa siitä tekee sen monimuotoisuus sekä haasteellisuus.
Reenit perjantai 28.8.2026
Reissuun lähdettiin ajatuksella että yksi päivä reenataan ennen kisaa. Lähtö olikin sopivan aikaisin kun auto starttasi klo 3 Keuruulta kohti Jyväskylää ja siitä kohti Koutalahtea. Reissuun saatiin vakioporukka mukaan, Niko Lasse ja Mikko. Aika kivuttomasti meni matka ja venettä oltiin tiputtamassa Koutalahden satamassa about 9.30 ja vesillä oltiin vetämässä klo 10 alkaen.

Reeneihin valittiin ennakkoon semmoisia paikkoja joissa vois olla kaloja ja tehtiin ns. etappireitti valmiiksi. Reenit siis ajettiin vaan etappina eteenpäin tarkastellen mahdollisia hyviä kalapaikkoja. Kaloja tuntui tulevan nihkeästi eikä mitään semmoista tykitystä kun haukiem aikaan parhaillaan. Sieltä täältä yksittäisiä kaloja. Saatiin kuitenkin tasaisesti kaloja lähes joka paikasta ja sekaan tuli ihan hyvin ahvenia.
Iltapäivän puolella löytyi yksi hyvä kohta josta nousikin sitten n. 30 haukea 1,5 tuntiin etappiajolla. Siinä oli hyvin kalaa pitkällä matkalla ja se kyllä valikoitui heti ykkös paikaksi. Päivän lopuksi käytiin vielä yksi paikka kokeilemassa josta saatiin tosi hyvin parempia ahvenia varmaan 10 kpl lyhyeen aikaan. Päivä lopeteltiin klo 17.30 eli koko kisa-aika vedettiin. Saaliiksi tuli 70 haukea ja 15-20 kpl ahvenia. Kuhia ei saatu yhtään. Pottina tuo olisi ollut n. 120 kg haukea ja reilu 6kg ahventa. Kisan kertoimilla siis n. 140 k pts.. Tosi hyvä reeni.

Reenin jälkeen vene ylös ja kohti Kajaania majoitukseen. Kiitokset vielä Kuluntalahden keisarille majoituspaikasta sekä jauhelihakeitosta!
Kisa Lauantai 29.8.2026
Aamulla heräiltiin hyvissä ajoin ja käytiin ABC aamupalalla. Siitä laskemaan venettä taas kerran hyvissä ajoin ja hiomaan viimeisiä suunnitelmia. Kisakeskuksessa oli hyvä pöhinä ja mukavia ihmisiä kävi jutulla. Oikein mukava ilmapiiri oli kisojen alussa ja oli kyllä mukava morotella vanhoja tuttuja.

Kisa siirtymälle lähdettiin ja valikoitiin reenien paras paikka aloitukseen. Keli oli ihan ok vaikka lupailikin 5ms tuulta ja puuskia ja pystyi tuuppaamaan 60kmh koko matkan paikoille. Yllättäen aloituspaikkaan ei tullut ketään muita ja pieni hymy tuli kasvoille ja odotukset oli korkealla. Vehkeet laskettiin vetoon ja oikeastaan heti löi parempi hauki kiinni. Kalaa väsyteltiin ja saatiin se veneen viereen mutta allekirjoittanut koitti vähän riskillä pikkuhaavilla n. 6kg haukea kyytiin. Tietysti se jäi kiinni havakseen ja karkasi. Olisihan sen voinut ottaa isolla haavillakin mutta näitä sattuu (ei saisi kyllä sattua! 🙂 ). Samalla oli lyönyt toinen hauki kiinni ja se saatiin kyytiin.
Tästä eteenpäin ja ei ollut kyllä oikein samaa tykitystä kuin mitä reeneissä. Vedettiin alue kuitenkin läpi ja meillä oli ensimmäisen 2h jälkeen kyydissä 12 kpl haukia jotka ei kyllä ollut isoja, ehkä 15kg kalaa kyydissä. Nopeasti vehkeet ylös ja siirtymä seuraavalle paikalle.
Päästiin jatkamaan hommaa seuraavasta paikasta ja oikeastaan heti alkoi työntää kalaa kyytiin. Koko oli valitettavan pientä mutta sitä tuli tasaisesti. Meillä oli kisaa vedetty 5 tuntia ja haukia ~40 kpl tiinussa kun tahti vähän hiipui ja mietittiin että jos haluaa voittaa niin jotain pitää tehdä. Pikku siirtymä taas ja riskillä ns uuteen hyvän näköiseen paikkaan.
Luotaimesta katsottiin että nyt on kyllä kuhia alla ja aika nopeasti löikin takilaan kuha kiinni. Se oli yllättäen n. 2kg kuha. Siitä pieni muutos plaanarivehkeisiin ja alettiin saamaan viimeiselle tunnille tosi hyvin kuhia ja haukia. Se viimeinen tunti oli varmasti 25-30k pts tunti kun veneeseen nousi 5 kpl kuhia ja arviolta 10 haukea. Seassa ihan hyvän keskikoon kalaa ja suurin ~5kg hauki. Vitsillä heitinkin ennen vikaa tuntia että nyt vedetään semmoinen 40 k pts vika tunti niin voidaan pärjätä tässä kisassa. Ihan siihen ei päästy mutta hyvin kuitenkin.
Siirtymä kohti kisakeskusta kisan loputtua ja sanoin Lasselle että Olisi voitettu tää kisa jos oltais saatu fullpotti ja se alun hauki kyytiin. Kisassa sai siis extra 10k pts jos oli vähintään 5kpl kuhia, 5kpl haukia ja 5kpl ahvenia. Meillä jäi tämä uupumaan 3 ahvenesta.
Puntarille porukka toi useita igloja ja näytti kuitenkin olleen kala syönnillään. Oma arvio kaloista oli että meillä on n. 80k pts kaloja. Yllätykseksi puntarilla kuitenkin sitä olikin 94 315pts kertoimien jälkeen joka koostui haukea 76 860, ahvenia 460g ja kuhia 6940. Kisan suurin kuha myös joka painoi 1 950g. Tämä tulos oikeutti sijaan 1. tässä kilpailussa ja kolmas opm leima kortille!


Analyysi
Pienet asiat vaikuttaa kilpailuissa ja niin se oli tässäkin. Pää pitää toimia ja tehdä oikeita ratkaisuja kilpailun aikana ja ennen kisaa. Täytyy sanoa että tuo oma kehittämä sovellus Fishing datadeck on tuonut paljon apuja oikeiden ratkaisuiden löytämiseen kilpailuissa. Reissujen kirjanpito on helpottunut paljon ja sen kautta oikean paikan löytäminen verrattuna edellisiin vuosiin ja olosuhteisiin on helpottanut tekemistä. Analyysipuolella uusi ominaisuus vallitseva tuulensuunta auttoi kyllä tässä tapauksessa paljon hahmottamaan tuulia. Syönti indeksit pitivät paikkaansa ja mm kuhan osalta lupasi 95% kisapäivälle. Näin se olikin kun vaan löysimme kuhia. Ne löi tosi hanakasti kiinni. Ahvenen osalta syönti heikkeni perjantailta lauantaille ja sekin piti paikkaansa kun ei niitä saatu samoilta tonteilta kuin edellispäivänä! Sovellus löytyy osoitteesta https://datadeck.fi
