0

HK open syksy 2023

Päätettiin osallistua vielä syksyn viimeisenä kilpailuna HK-Openiin ja luokiteltiin itsemme Kaikki peliin-sarjan rennosti-sarjalaisiksi. Pitkästä aikaa HK-Openiin lähdettiin perus orkesterilla: Mikko, Niko ja Lasse. Tarkoituksena olis siis touhuilla livehommaa, mutta erittäin lungisti. Pääasiana hauskanpito ja viimeisistä avovesireissuista nauttiminen. Alun perin suunnitelmana oli lähteä täysin uusille vesille, mutta viimeisetkin toivon rippeet tutkimusmatkailusta veivät melko rajut sääennusteet viikonlopulle. Saimme viikonlopuksi lainaan Alutrollin Flatfishin, joten tilaa melskata oli pikkuisen enemmän kuin Lassen täsmäjollassa! Tavoitteeksi asetettiin 5 kalaa kortille, joka olisi jo huomattavasti parempi tulos kuin yksikään aikaisempi 😀

Kisa aloitettiin tutulta järveltä siirtymällä n. 7.30 aamusella. Päämääränä oli alue, jolta isompia kaloja on silloin tällöin löytynyt mukavasti, kun täkykala on sinne sopivasti asettuneena. Ai niin, unohtui mainita, että kisan paikkoja ei ehditty tsekata ennen viikonloppua työkiireiden ja reissujen takia.. Ja klassisestihan aloituspaikalla tilanne ei ollut isoille kaloille sopiva. Muutamia n. 90 sentin haukia viskottiin ns. toivotaan toivotaan menetelmällä, muttei niistä yksikään ollut mitalle riittävän pitkä.

Keli kääntyi päivän mittaan mukavaksi ja säätiedotteet todettiinkin jälleen kerran täysin paikkaansa pitämättömiksi. Komeita kuhia näkyi siellä täällä, mutta +100 luokan kisakalat pysyttelivät piilossa. Iltapäivällä bongattiin ensimmäinen parempi haukimamma ja ekasta heitosta saatiinkin kala kortille. 107cm ja melkoisen vauras kaveri. Oikein hieno kala, mutta pikkuisen tiuhempaan saisi lajikavereita näkyä.

Iltaa kohden kierreltiin eri tyyppisiä paikkoja toki vielä pysytellen samalla järvellä. Lassella oli tieto paremman kalan paikasta vielä loppuillalle ja se jätettiinkin ekan päivän niin sanotuksi Grande Finaleksi. Tuohon taistoon lähdettiin edelleen vain yksi kala kortilla ja pikkuisen kiristi hampaita. Miten se aina HK-openissa on niin julmetun vaikeaa. Noh.. finaalikala löytyi ja taisto alkoi. Tilanne oli hankala, koska kala surffasi pintaa pitkin vastaan ja tuuli yltyi mukavasti illaksi. Kala käyttäytyi todella omituisesti, saatiin se kuitenkin lyömään muutaman heiton jälkeen. Yllätys yllätys, ei pysynyt! Kala tuli veneen alle haistelemaan keulakonetta ja pysytteli useamman minuutin n.50cm veneen alla. Kyse oli mukavan kokoisesta jötikästä, karkeasti +110 sarjalainen. 40 minuuttia jallitusta ja erilaisia kokeiluja, ottihalukkuus ei parantunut. Ei muutakuin kohti ramppia ja paatti ylös.

Toiseen päivään startattiin hyvissä ajoin ja luotailu aloitettiin pimeässä. Ensimmäinen metrimake irtosi n.10m ennen venettä aamusella. Kova yritys jatkukoon ja klo 10 maissa pieni palkinto odotti: 103 kortille. Tästä n 5min ja toinen pikkunäpsäkkä kala haavissa, mittaa 101. Ei mitään jättiläisiä millä kisassa pärjättäisiin, mutta tahti kiihtyy kohti viiden kalan tavoitetta. Tilanteessa 3/5 nopea reagointi ja paikan vaihto.

Kello kääntyi iltapäiväksi ja tilanne nihkeä. Lopulta Lasse bongasi täkyparvien lomasta pohjaliimakaverin ja Mikko napsautti kumin otsalle. Kaveri lähti tanssiin ja haavi heilahti, 106 senttiä lisää kortille ja tilanne 4/5. Täkykalaa löytyi hyvin ja viimeisten tuntien agenda olikin kierrellä paikka tarkkaan. Täkymaton alta löytyikin melkoinen mamma… Ensimmäinen tälli kumista ohi täkyparven seassa. Toisella heitolla jälleen pystyyn ja nyt kumiin. Ja ei pysy, kala pääsee tärpistä irti. Tässä vaiheessa Mikko on jo ehtinyt syödä talvihattunsa. Kalaa käytiin ronkkimassa kahteenkin eri kertaan. Kyseinen kala olisi ollut kyllä hieno lopetus kaudelle ja kisalle! Aika mukavasti olisi 110 viiva rikkoutunut ja uskoisimme että myös 115 viiva!

Loppukaneettina. Vuosi sitten HK-openissa katsottiin Aake Kallialan klassikkopätkää kalareissulta ja samaistuttiin ”jos ei ihmisellä muuta hommaa ole ku pyöriä täällä tyhjin käsin niin tappais ittensä” 😀 Nyt ollaan jo päästy yli pahimmista hampaiden kiristelyistä ja on ymmärretty, että tätä hommaa ei osata, mutta mitä sitten! Kunhan on hauskaa ja viihdytään porukalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *