0

HK Open kevät 2021

Yleistä

Päätettin osallistua Hauenkalastajat openiin ensimmäistä kertaa. Kilpailu alkoi perjantaina klo 18 ja päättyi sunnuntaina klo 15. Aikaa oli siis runsaasti käytettivissä, mikäli halusi kalastaa koko kilpailun aktiivisesti. Kilpailussa oli kaksi sarjaa, Rennosti ja kaikki peliin -sarjat. Alamitta hauelle kaikki peliin -sarjassa oli 90cm ja rennosti sarjassa 70cm. Me osallistuimme kaikki peliin -sarjaan jossa muita veneitä oli huimat 166 kpl.

Elektroniikka päivitysten myötä on kaksi venettä jossa on livescope käytössä (Buster Xl ja Rs). Ollaan kyllä vielä ihan noviiseja scopen kanssa. Tunteja on laitteen kanssa molemmilla veneillä alle 20 ja muiden kevätkiireiden vuoksi reenit itse kilpailuun jäivät vähäisiksi.

Perjantai

Kilpailun aloitukseen valittiin pienempi kirkasvetinen järvi josta on kuulopuheiden mukaan saatu erittäin isoja haukia verkoilla sekä iskukoukuilla. Lisäksi tänne ei ollut yleistä isompaa veneenlaskupaikkaa, joten kalastuspaine on oletettavasti todella pientä. Liikkeelle lähdettiin aikaisin aamusta suhteellisen rankkaan sateeseen ja perillä oltiin vene laskettuna jo klo 11 aikoihin. Autonperään laitettiin pikkuvene..

Nopean luotaus session perusteella isoja haukia löytyikin järven ainoasta syvänteestä n. 6-7m vedestä reilusti. Syvänteisiin oli kertynyt parvikalaa joidenka reunoilta löytyi isoja kaloja. Nopealla yliajolla löytyikin 6-8 kpl metrin ylittäviä kaloja joiden onkiminen jätettiin illalle.

Luotailua..

Ennen evästauolle siirtymistä perämoottorista pamahti vaihdevaijeri poikki!! Ei muuta kuin keulamoottorilla pikkuhiljaa kohti rantaa ja selvittämään mitä ensiapua voidaan tehdä..

Vaihdevaijeri pamahti poikki. Vaijeri irti ja vaihde vapaalle. Saatiin perämoottori käyntiin ja lataamaan keulamoottorin akkua.

Illalla n. klo 17 evästauon jälkeen takaisin järvelle luotaamaan kaloja valmiiksi ja valmistautumaan siihen että kilpailu alkaa. Siirtyminen plotterin kalamerkeille ja yllätyksenä isot hauet olivat siirtyneet johonkin kalaparvien kimpusta. Yhtään isompaa haukea ei näkynyt enää scopessa.. Jatkettiin luotaamista hiljalleen keulakoneella ja päätettiin lopettaa päivä järvellä hieman ennen pimeää..

Valmiina kilpailuun!!

Lauantai

Isovene oli jo valmiiksi Keurusselän rannassa joten päätettiin jo aiemmin että lauantai vedetäään tutulla Keurusselälle kutulahtien monttuja kierrellen. Aamulla pikaisesti paikallisen kaupan pihaan, eväiden ostaminen ja bensaa lisää ja läppä auki kohti ensimmäistä paikkaa. Hetken aikaan luotailua ja homman jujusta kiinni. Isoja kaloja ilmestyi scopen näytölle.

Yhtä parempaa kaikua seurailtiin hetken aikaa kunnes se saatiin hyvin näytölle vahvana kaikuna. Lasse tiputti jigiä niskaan ja kala löi heti kiinni kun se näki jigin. Harmitukseksi se osoittautuikin suureksi kuhaksi. Nopeat kuvat ja mittaukset ja eikun kala takaisin kasvamaan. Livescope noviisina ei vielä oikein osaa erotella onko kala hauki vai kuha!

Kuha 89cm

Kaloja löytyi samalta alueelta useita ja niitä koitettiin jallittaa. Muutama kala löikin kiinni mutta melkein heti ne olivat irti. Toinen kutulahti ja sen montut käytiin kokeilemassa ja todettiin että ne olivat myös ”tyhjiä” hauista. Illalla läppä auki kohti paikallista pizzeriaa syömään ennen illan kalastuksia.

Evästauko

Illaksi mentiin uuteen lahteen. Tämä suojaisa lahtialue oli aivan puurona siitepölyä. Kaikuluotain ei erottanut selvästi pohjaa ja scopen näyttökin oli yhtä muusia. Muutamaa kalaa päästiin koittamaan mutta ei saatu tärppejä lukuun ottamatta niitä pysymään kiinni. Päivä päätettiin klo 21 niin että ehdittäisiin veneen noston jälkeen vielä käymään pikaisesti kaupassa.

Sunnuntai

Viimeisen päivän paikkaa pohdittiin pitkään. Pikkuvene oli poissa käytöstä joten järveltä pitäisi löytyä parempi laskuluista josta Xl busterin saa laskettua. Kaikki pikkuveneellä reenatut järvet voitiin siis unohtaa. Paikaksi lopulta valittiin pieni humuspitoinen järvi jonne päästiin tiputtamaan vene. Paikalla vene laskettuna oltiin jo klo 8. Edelleen luodattiin syviä alueita ja päätettiin jatkaa kalan etsimistä syvistä vesistä.

Kaloja ei löytynyt ja kilpailu päätettiin pistää nippuun meidän osalta klo 13.

Yhteenvetoa

Vesillä oltiin viikonlopun aikana n. 30 tuntia. Tuloksena nollat. Sitä se kalastus on välillä. Tiedettiin että ”sokkona” heittämällä vitalikon ja kaislan reunaa olisi mahdollista saada kaloja. Meillä on tästä hommasta kokemusta todella vähän ja päätimme jo ennen kisaa että lähdetään reenaamaan scopea ja etsimään sillä kaloja syvemmästä vedestä. Ilmeisemminkin kärkiporukat olivatkin heittäneet hyviä kaloja ihan kaislasta tai 2-3m syvyydestä.

Ehdottomasti jäi hampaankoloon ja varmasti tullaan jatkossa osallistumaan tähän kilpailuformaattiin syksyn hk openin merkeissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *