Talven synkin aika on ollut hiljaiseloa blogin puolella. Allekirjoittaneella alkoi heti syksyllä, kauden loputtua omakotitalossa remontti joka venähti melkein jouluun asti. Pilkkikausi on alkanut tahmeasti kun ei ole oikein ollut jäitäkään. Pilkkikisoissa on kuitenkin käyty ja kisasuoritukset on olleet niin huimia ettei niistä viitsi avautua sen enempää….
Kausi 2020
Kaudella 2020 kierretään hieman enemmän kisoja kuin edellisvuonna. Kalenteri on aika pitkälle lukittu ja lomat anottu (ja saatu!!). Kaikki kisat ja kisojen päivämäärät löytyy luonnollisesti kilpailut sivuilta.
Kausi aloitetaan toukokuussa Porissa, jossa vedetään muutaman päivän (ke -la) lohiturnee. Muutama päivä reeniä ja lauantaina kisaan. Tästä jatketaan Keski-Suomi cupin kisoilla joissa ensiksi hakataan päätä seinään Keurusselällä kotivesillä jonka jälkeen mennään Hartolaan Jääsjärvelle tarjotaan 10 suurinta vonkaletta puntarille.
Kesäkuun alussa lähdetään perinteiselle Hauki Em reissulle jonka jälkeen pidetään muutaman viikonlopun vapaa ja kesäkuun lopussa pyörähdetään yhden päivän reissu Säkylään Majava cupin kisaan.
Heinäkuun ensimmäsenä viikonloppuna jatketaan Keski Suomi cuppia Hankasalmen yökisalla ja heti seuraavana viikonloppuna lähdetään Kajaaniin Kainuu Honda cupin kisoihin. Pe- la yökisa ja sunnuntaina vielä päiväkisa. Kuun viimeisellä viikolla painellaan Lappajärvelle keskiviikkona ja muutaman päivän reenillä vetouistelun Sm kisoihin 1.8 – 2.8.
Elokuussa on taas vuorossa kotikisat Keurusselällä 16.8. Kuun lopussa käydään sitten päättämässä Kainuu Honda cup Koutalahdessa. Saas nähdä pitääkö vanhat syksyn paikat Oulujärvicupin ajoilta (2014) ja paljonko siellä pitää kiskoa kalaa puntarille!
Syyskuulle on vielä 3 kilpailua kalenterissa. Muuratjärvi ja Hartolan Jääsjärvi Keski Suomi cuppia ja kausi päätetään perinteisesti Pihlavanlahti cupin kisaan, Poriin.
Yritys on kova päästä Kainuu Honda cupista Sm kilpailuihin. Tässä cupissa me tullaan kiertämään 5 kisaa joista kaikki 5 otetaan huomioon lopputuloksiin. Tosin tästä cupista pääsee 20 parasta kisohin. Opm lappuihin leimataan vain hyviä sijoituksia (ykkösiä!) tällä kaudella. Oletettavasti niitä ei tule sitten yhtään kun näin suunnitellaan ja uhotaan 🙂
Uutta kaudelle 2020
Kaudelle saadaan vähän uutta kilkettä ja hilpettä veneeseen. Takiloille tulee kaiteisiin uutta putkea ja tukea jotta ne ei hytky ja heilu jatkossa ehkä niin pahasti. Samalla laitetaan taakse ”tarakat” igloille. Pulpettiin tulee EHKÄ vähän putkea josta voi ottaa kiinni ja johon saa luotaimet kiinni silmien korkeudelle..
Vaatetuksesta vastaa jatkossa Ursuit. Kaudelle 2020 otetaan Märket – asukokonaisuus joka korvaa aiemman puvun. Lisäksi hankitaan ”Vetouistelua.fi , kalatakuu!” -lippis tiimin käyttöön. Otettiin semmonen satsi lippiksiä että voidaan niitä muutamat pistää jakoon kilpakumppaneillekkin.
Saattaa olla että tulevalle kaudelle hankitaan ”vähän” lisää elektroniikkaa luotainpuolelle. Akut uusitaan ja tilalle LiFePo 4 – lithium akkuja. Näillä saadaan tiputettua painoa pulpetin alta pois about 50-70%. Nykyisin siellä pulsan alla on 2x 60-80ah lyijyakkuja. Nämä korvataan yhdellä noin. 100ah lithium akulla. Voi myös olla että uudet plaanari vavat on tulossa sekä vähän pientä tarviketta uisteluun, mutta näistä lisää myöhemmin!
Yhteistyökuvioita on hierottu vanhojen ja uusien yhteistyökumppaneiden kanssa kauden 2020 kuvioista. Jenna Vaappujen, Normarkin (Humminbird), VK Store Oy ja Keuruun Kiinteistökolmio Oy kanssa jatketaan yhteistyötä kaudella 2020. Lisäksi saatiin uusi yhteistyökumppani, Ursuit Oy. Ursuitin pukuja ollaan käytetty koko aktiivikalastusaika ja olemme olleet niihin erittäin tyytyväisiä. Ursuitin valikoimista löytyi meille kilpailuissa käytettäväksi Ursuit Märket – puku aktiivikalastajalle. Tästä puvusta tulee lisää tarinaa blogin puolella kun ne saadaan käyttöön toukokuussa.