Vetouistelukisoista suurin osa on siirretty ja esimerkiksi Keski-Suomi cup alkaa vasta heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna (toivottavasti, mikäli rajoutukset helpoittavat!). Meidän kauden kilpailuista siirtyi toukokuulta ja kesäkuulta 3 kilpailua myöhemmäksi. Poriin pyritään kuitenkin lähtemään pienellä porukalla vetämään lohta merelle 4 päiväksi.
Ajatuksena se, ettei altisteta muita ihmisiä tai sairastuta itse. Mukaan otetaan 4 päivän eväät ja sapuskat ja paikanpäällä ei käydä kuin bensamittarilla hakemassa täydennystä. Majoituksessa ollaan vain oman porukan kesken. Mistä sitä vielä tietää, minkälaiset rajoitukset liikkumisessa on voimassa noin kuukauden kuluttua…
Kauden aloitus on siis toukokuun alussa, jonka jälkeen onkin juhannukseen asti aikaa sorkkia lähivesiä vaikka jigillä tai reenailla tulevien kilpailuiden vesistöjä. Ensimmäinen kisa jota ei ole vielä peruttu on Säkylässä kesäkuun lopussa..
Kuulumiset ennen kautta 2020
Moottori on huollettu. Öljyt vaihdettu moottorin puolelle ja perään. Kone on koekäytetty pihassa ja kaikki toimii kuten pitää. Vielä pitää rasvailla kaikki nipat ja nivelet ennen kauden alkua ja tarjastaa ja mahdollisesti lisäillä nestettä trimmilevyille sekä moottorin trimmille. Hydrauliohjaus tuntui myös hieman oudolle ja se täytyy oletettavasti ilmata ennen kauden alkua.
Veneen akut olivat hyvässä kunnossa ja talven jälkeen jännitemittari näytti 12,7V. Nyt on kovan pohdinnan alla laitanko pulpettiin 90ah Lifepo4 akun toisen lyijyakun tilalle. Akku tulisi ns. hupiakuksi ja sillä olisi tarkoitus ajaa luotaimia, takiloita yms elektroniikkaa.
Ursuitilta on saapunut asusteet ja paukkuliivit koko porukalle. Takkeihin laitettiin nimet selkään ja vetoa.fi logo oikeaan käteen. Lopputuloksesta tuli aika näyttävä. Ensi kaudella ei tarvitse pelätä sadetta..
Lippiksiä saapui laatikollinen. Ainakin riittää omalle porukalle ja muutama varalle.. Katotaan laitetaanko joku arvonta systeemi pystyyn ja jaetaan muutama lippis pois. (HUOM! Kalatakuu lippis eli kalan saanti on varmaa!)
Omia vaappuja on tehty tarpeeksi ja Jenna vaapuilta ostettiin kattava paketti vetoon myös tälle kaudelle. Hieman myös muita vaappuja tilattiin. Koskaan ei ole ollut näin hyvä tilanne vetokalikoiden suhteen. Nyt on materiaalia jokaisessa värissä ja jokaiselle syvyydelle. Kauden lopussa on taas pakit tyhjänä kun kalikkaa on jätetty kivien koloihin..
Vapoja on tulossa ”tehtaalta” n. 50 kpl bombsi. Kokotoimisia 7″ pitkiä inliner vapoja, jotka on suunniteltu yhdessä tehtaan kanssa meidän vaatimuksien mukaan. Katsotaan miten noi protot toimii käytännössä. Näistä kirjoittelen varmaan käyttökokemusten karttuessa lisää. Varsin mielenkiintoinen projekti ja katsotaan jos saadaan hiottua tästä kuluttajalle sopiva tuote niin voi pistää myyntiinkin ehkä joskus.
Veneen elektroniikka puolelle päivityksenä saapui led valot taakse. Pari kappaletta 27W vihreitä valoja. Näissä on angle 30 astetta. Tarkoituksena on siis sokaista takana tulevat veneet yökisoissa, niin että on mahdotonta ajaa peesissä kokoaikaa!! 🙂 Katsotaan vielä kauden edetessä mitä päivitystä elektroniikkapuolelle tuleekaan..
Tulossa on vielä uudet laukurit (n. 80kpl), pieniä tarvikkeita kuten pihtejä, vapasuojia, perukkeita, kaksareita yms tarvikkeita.
Moi. Miten muuten on se Rubbercomp kestänyt veneen kyljissä? Onko teippauksetkin sen päälle laitettu?