Kausi alkaa muutaman viikon kuluttua ja valmistelut ovat täydessä käynnissä. Ennen kautta pitää tehdä paljon veneen huoltohommia jotta kaikki toimii kaudella niin kuin pitää. Samoin kalustolle on tehtävä huoltoa ja siimat vaihdettava yms.
Uudet hankinnat
Kaudelle ei panosteta ”kauheasti” uusiin asioihin. Veneen nopeus on ollut yksi aihe joka on ollut mielenpäällä ja tarkoituksena kehittää. Nykyisellään potkuri vie venettä tyhjäkäynnillä hieman liian nopeaa vauhtia. Kaudelle 2023 hankittiin veneeseen moottoriin uistelujarru ja moottorin sisälle servokaasu hienosäätöä varten. Nämä asennetaan ennen ensimmäisiä kilpailuja. Moottoriin asennetaan uusi potkuri muutaman tumman isommalla nousulla.
Uistimia on hankittu iso kasa erilaisia, kiitos Joonas ja Jenna vaaput täydennyksistä!
Huoltotoimet
Moottorin osalta viime syksynä tehtiin ennen viimeisiä kilpailuita öljyjen vaihdot. Nyt talven jälkeen vaihdetaan öljyt uudestaan vaikka suhteellisen tuoreet tavarat onkin sisällä. Kauden aikana tulee niin paljon tunteja että on hyvä olla tuoreet tavarat sisällä. Samalla vaihtuu tietysti öljynsuodatin ja öljyjen sekaan laitetaan RVS tuote. Tulpat vaihdetaan samalla.
Lattiaan ilmestyi viime kaudella reikä vaneriin. Tälle kesälle ei ehditty talven aikana uusimaan lattiaa alumiiniturkkilevyksi vaan reikä paikataan palasella alumiinilevyä.
Sähköjen osalta tulee lisää taas lisäkamppeita. Aiempi 12 paikkainen sulakeboksi on jo täynnä joten asennetaan lisäksi 12 paikkainen sulakeboksi. Akut alkaa olemaan finaalissa joten 2 kpl lyijy akkuja uusitaan tälle kaudelle. Ajatuksissa olisi jossain vaiheessa laittaa lifepo4 akku käyttöakuksi elektroniikalle, mutta en usko että tälle kaudelle ehtii muutoksia tekemään. Ajattelin että akkujärjestelmä toimisi niin että käynnistysakku ja akku jota moottori lataa tulisi olemaan lyijyakku. Lyijyakulta DC – DC laturi lifepo4 akulle johon herätevirta moottorilta niin että lataa vain kun moottori on käynnissä. Näin ollen moottorin oma laturi ei rasitu/lämpene.
Kauden kilpailut
Toukokuussa kisailut aloitellaan 6.5. Porista. Näillä näkymin kisaan lähdetään pyydystämään haukia matalasta vedestä. Seuraavaksi siirrytään 13.5. Keurusselälle kotikisoihin. Tänä vuonna Keuruun kisa onkin jo toukokuussa ja avauskilpailu Keski Suomi cupille. Katsotaan jos vielä päästäisiin 27.5 Näläntöjärvelle pyydystämään haukia..
Kesäkuun alussa jatkuu Keski Suomi cuppi 4.6. Hartolassa, mihin koitetaan päästä edellisenä päivänä harjoittelemaan paikkoja. Kuun puolivälissä onkin kauden kohokohta, Hauki EM joka palaa tauolta. Oulujärvelle lähdetäänkin jo keskiviikkona niin ehditään muutama päivä käydä läpi paikkoja. Kisat on la ja su 10.-11.6.
Heinäkuussa vietetään lomaa…
Elokuussa kisatouhut jatkuu heti vetouistelun SM kisoilla 5.-6.8 jonka jälkeen pidetään oma OPEN tyylinen kilpailu (ent. Tp open) jossa kisaillaan kolme päivää 18.8 – 20.8. Katsotaan jos löydetään vielä joku mielenkiintoinen vetouistelukisa kisa elokuulle.
Syyskuussa jatkuu KS cuppi kuun alussa Muuratjärvellä 3.9. ja heti perään 10.6. Hartolan toisella kisalla
Lokakuussa cupin päätöskisa 1.10 Saarijärven Pyhäjärvellä ja kuun puolivälissä päätetään kausi 14. – 15.10. HK OPEN syksyyn.
On taas useita toisiaan hienompia kisoja ja kisavesistöjä tulossa ja koko venekunta odottaa innolla uutta kisakautta! Toivottavasti siimat pysyy piukeina ja saadaan haastettua muita venekuntia.