Kesällä on käyty Keski- Suomi cuppia jo muutama kisa alle. Hartolasta aloitettiin ihan basic suorituksella sija 8/32. Saarijärven kisa pummattiin ihan täysin ja sieltä sija 26/33.
Hankasalmen yökisaan lähdettiin niin että enintään tunti ehditään luotaamaan ennen kisaa ja varmistamaan että kaloja on siellä missä pitäisi ollakkin. Lasse ja Mikko hyppäsi veneeseen ja suoraan luotaamaan alueita kun Niko ajoi auton ja trailerin parkkiin ja ilmoittautumaan.
Luodatessa huomattiin että kaloja ei ollut kauheasti ihan pohjalinjassa. Paikat olivat suurinpiirtein samat kuin aiempina vuosina. Tämä riitti meille ja tyydyttiin siihen että vedetään samalla systeemillä kuin aiempinakin vuosina.
Kilpailu alkoi helteisenä. Lämpötila lähempänä 30 astetta ja vedenlämpö 26 astetta. Sääennusteiden mukaan lämpötilan ei pitäisi tippua alle 20 asteen koko yönä. Ennakkoon oli tiedossa että alamittaista kuhaa tulee paljon. Edellisellä kerralla yökisoissa klikkimittari pysähtyi 123 kpl. Kilpailu aika oli klo 20 – 06.
Kilpailu alkoi hyvin. Ensimmäisen tunnin jälkeen 2 mittakuhaa ja 20 muuta kalaa käynyt veneessä. Systeemit ja vaaput tuntuivat toimivan hyvin eikä tarvinnut tehdä suuria muutoksia.
Puolenyön aikaan kalantulo alkoi hieman hiljenemään. Tavoitteena oli vetää ennen täysin pimeää 10kpl mittakuhia ja meillä oli tässä vaiheessa 10 kpl mittakuhia kyydissä. Yön pimeimmät tunnit ovat yleensä hiljaisimmat. Meillä täysin hiljaista ei tullut missään vaiheessa mutta kalantulo hiipui niin että tunnin aikana tuli vain muutama alamitta ja yksi mittakuha.
Kun aamu alkoi hieman valkenemaan niin kalatulo piristyi. Oikeastaan ihan viimeisille tunneille ja minuuteille asti sai nostella kaloja kyytiin. Viimeisen tunnin alussa Nikon vapa niiasi paremmin. Isompi kuha oli kiinni!! Hetken aikaa väsyteltyä kala kuitenkin irtosi veneen takana.
Puntarille saatiin yhteensä 23 kpl kuhia, 1 ahven ja 1 hauki. Näillä kaloilla pisteitä irtosi kertoimien jälkeen 77068 pts ja sija 1/31. Cupissa noustiin sijalla 4. ja mahdollisuudet taas ihan mihin vain on olemassa.. Klikkimittari täyttyi yön aikana ja yhteensä 150 kalaa kävi veneessä.
Iso kiitos taas yhteistyökumppanille Jenna Vaaput / Joonas Niskanen hyvistä ottivaapuista!! Pääasiassa vedettiin koko kisa Jenna vaappuja ja kaksareita. Takavaapuksi kouru levyllinen ja etuvaapuksi kielilevyllinen.
Samoin Sandbank Fishing 80cm kaksaritapsit toimivat erinomaisesti!
Seuraava kisa onkin vasta syyskuussa Muuramessa.