Erilainen reissuraportti, ehkä jopa -tarina! Vetouistelijat tunturissa – Niko ja Lasse käänsivät auton keulan kohti Norjan lappia kalastuskohteena tunturijärvien raudut ja taimenet. Kolmas vuosi peräkkäin, kun tällä kaksikolla lähdettiin liikenteeseen. Tässä raportissa tavallisuudesta poiketen kirjoittajana Lasse.
Tämä oli minun ja Nikon kolmas reissu tunturiin. Niko lähti 2017 untuvikkona matkaan kuunneltuaan vuosia mun hehkutuksia tunturikalastuksesta Norjassa. Aiemmat kaksi reissua olivat menneet loistavasti – liiankin hyvin.. Nikolla oli melkoisen ruusuinen kuva raudun kalastuksesta, toisin kuin allekirjoittaneella. Minulla on kokemusta mitä se on, kun sille päälle sattuu. Toiveet olivat tietenkin korkealla ja myös kelit vaikuttivat etukäteen katsottuna varsin hyviltä.
Matkaan lähdettiin 13. heinäkuuta illalla, tarkoituksena ajella Oulun huitteille, käydä aamulla kaupassa ja olla sunnuntai-iltana ensimmäisellä järvellä yöpymässä. Suunnitelma piti, vaikka hieman meinasi to-pe hilluttu Suomipop-festivaali vielä painaa päälle. Matkalla jokavuotinen crocsien osto, luvat kuntoon netistä, kalavehkeiden desinfiointi ja alustava päätös mihin suunnataan!
Ensimmäinen järvi oli vain välistoppi tien varressa, mutta kalavehkeet sai jo kaivaa kontista. Parin tunnin pisto tuttua järven rantaa, tuloksena muutama harjus ja jokunen ahven. Normaalisti jarrun toimintaa päässyt testailemaan 3-5kiloisten haukien kanssa, mutta pari viime kertaa ranta on ollut tyhjänä luupäiden suhteen. Iltapalaksi nuotiolla köttbullar ohc korv ja unta kaaliin!
Viimeinen etappi ja rinkat pykälään
Aamulla kytkin ylös ja kohti Lakselvia – ja sen yli. Sen tarkemmin en tässä kirjoituksessa paikkoja kerro. Ensimmäistä rautukohdetta katselimme norgeskart.no-sivustolta jo kesäkuussa, se vaikutti mielenkiintoiselta. Ainoa probleemi oli tiukka nousu meren rannassa kulkevasta tiestä irti.. Muistikuvat oli pystysuorasta jyrkänteestä ja kartoista etsimme loivaa kohtaa – sellainen kyllä löytyi kartasta katsottuna, mutta mitä se on sitten käytännössä. Muutama tunti kovaa ajoa pitkin mutkaisia teitä ja karavaani parkkiin. Paikassa johon karavaanin kurvasimme, oli suomalaisia eläkeläisiä kahvinjuontipuuhissa. Kaivoimme Nikon kanssa rinkat kontista ja romut reppuun. Polte tunturiin oli kova, ja tunnissa olimme jo reput selässä suuntaamassa kohti tunturikalastajan kuntotestiä. Rinne oli melkoinen – nelivetoakin tarvittiin hetkittäin.
Perillä leiri pystyyn kahden hyvännäköisen järven väliin, evästä suuhun ja lippa järveen. Kalastusta 3-5min ja ensimmäinen rautu roikkui koivunoksassa. Karttatiedustelu vaikutti onnistuneelta. Kiersimme järven ja meininki hiljeni. Suojaisalla rannalla ui komeita kaloja matalassa, mutta mikään niille ei maistunut. Taisi olla maha pullollaan kuoriaista. Päätettiin suunnata teltalle ja jatkaa aamulla uusien järvien valloitusta päiväretken muodossa.
Uusien järvien valloitusta
Aamulla keli oli komea ja tsekattiin vielä kartasta päivälle suunnitelma: ruoat reppuun ja neljän järven kierros tutkimusmatkailua tiedossa – illaksi takaisin leiriin. Päivä oli floppi, ensimmäiseltä järveltä Nikolle muutama pieni rautu ja pari muuta järveä täysin tyhjää. Kierroksen pienet järvet olivat todella syviä ja louhikkoisia, kalahavaintoja näiltä järviltä ei saatu. Viimeinen järvi oli erittäin hyvän näköinen ja rautu tuoksui ilmassa. Se jäi kuitenkin tuoksuksi ja reput tyhjänä takaisin leirimme viereiselle järvelle ja suojaisaan rantaan, jossa kiloluokan kalat kiusasivat meitä edellisenä iltana. Tilanne oli edelleen sama: taimenet uivat 50 sentin vedessä lipuen, kääntyivät kyllä lippaa kohti ja juuri kun itsellä syke nousi, ne jatkoivat matkaansa eri suuntaan. Liekkö kuulivat sydämentykytykset noin matalassa.. Niko jäi jallittamaan taimenia, itse lähdin teltalle päin. Otin muutaman heittopaikan matkalta, kun syvän reuna oli sopivan lähellä. Komea tärppi syvältä – nyt on hyvä kala kiinni. Jarru soi, pari mukavaa syöksyä syvän reunaa pitkin ja karkuun. Se siitä, ei ollut meidän päivä.
Seurailimme päivän mittaan säätiedotusta – onneksi 4G-masto siinti horisontissa ja nettikin toimi. Tulossa oli rajunpuoleinen saderintama. 24 tuntia vettä, pohjoistuuli ja lämpöä 6 astetta. Leuka rinnassa teltta kasaan iltaa vasten, reppu selkään ja suunta kohti karavaania. Laskimme, että kävelyrupeaman jälkeen ehdimme kokata raututortillat ennen sateen alkua puolilta öin – kerrankin säätiedote piti onneksi paikkansa.
Tuulipäivä
Seuraava päivä menikin nukkuessa. 11 tuntia unta ja tuokio sateen ropinan kuuntelua. Päätimme jatkaa unia. 13 tunnin kohdalla loppui univarastot, päätimme tehdä ruokaa ja vaihtaa paikkaa. Sateen oli lupa loppua tulevana yönä – suunnitelma oli lyödä aamulla reput selkään ja painella rautujahtiin.
Takaisin rautujahtiin hienossa säässä
Seuraava kohde oli tuttu, olin itse käynyt järvellä jokusen kerran. Kokemukset olivat itselläni huonoja, vaikka tiesin että rautuja ja taimenia siellä on mukavasti. Kalojen koko järvellä ei ole päätä huimaava ja ainakin omia vieheitäni ne olivat vuosien mittaan vältelleet varsin tehokkaasti. Kävelyä järvelle tiedossa reipas kymppi ja maasto varsin mukavaa. Keli oli hieno ja fiilis hyvä. Toiveena oli, että järvellä ei olisi muita kalamiehiä.
Taitoimme matkaa pari tuntia hienossa säässä ja järvi kimmelsi jo kaukaa korkealta tunturilta katsottuna. Suunnitelma hiottiin valmiiksi, leiri pystyyn niemen kärkeen, pieni evästys ja munaravia kohti järven pohjoispäätä – hotspotit oli tiedossa. Homma ei alkanut ruusuisesti. Parisen kilometriä mutkittelevaa rantaviivaa heitellen ja ei havaintoakaan kaloista. Minulle homma oli tuttua, vaikutti siis normi reissulta. Sitten pienen matkan päässä jarru surahti – Nikolla oli kala kiinni. Kuulin kuinka räikkä huusi ja kiihdytin askelta. Paikka vaikutti hankalalta ja kala hyvältä. Juoksin Nikon avuksi ja kikkailin itseni vesirajaan. Komia taimen ylös ja iloisia ilmeitä auringonpaisteessa.
Pintakäynnit lisääntyi kun keli tyyntyi. Yritimme pommittaa tuikkeja, aluksi ilman tulosta. Aivan järven pohjoispäässä Nikolla tosi komea rautu kiinni, kala karkuun ja suu mutrulle. Harmi juttu, se olisi ollut Nikon enkkarautu aikas keveästi. Yhden jyrkänteen kohdalla oli komea pintakäynti pohjoispäähän mennessä.. Paluumatkalla päätin ottaa reilummin aikaa kyseisessä kohdassa, Niko jäi taaemmas. Ranta oli jyrkkä ja heti kallion alla vettä varmastikin 3 metriä. Heitin heiton rantaa pitkin, jospa kala möllöttäisi kallion lomassa. Siellähän se – raju pommi kiinni Jenna-lippaan muutaman metrin päässä ja syöksy suoraan syvälle päin. Valkoiset evänpäät vilkkuivat, siiman päässä siis rautu. Olin korkealla, varmaankin 3 metriä vesirajan yläpuolella ja kallio melkoisen jyrkkä. Jos riski on olemassa, se otetaan. Vapa kädessä kalliota pitkin alas, toinen käsi kalliossa kiinni ja toinen vavassa. Jos saapas sanoo slips, tiedossa on uimareissu. Rannassa vettä tuo 3metriä. Istuin vesirajaan kalliolle ja väsyttelin kalan puhki. Oli otettava niskasta kiinni, muuta vaihtoehtoa ei ollut. 50-50 karkaa tai ei karkaa. Kerrankin homma meni putkeen – kala kädessä ja mies kuivana.
Loppumatka sujui sukkelasti, mahaa kurni. Iltapistomme pohjoispäähän venyi 6 tunnin reissuksi. Teltalla laitoimme pastat hiehumaan ja tekaisimme pilkkimiesten jättämistä rimanpätkistä nuotiot. Ilta oli komea; auringonlasku ja isoja tuikkeja pinnassa. Vavat pysyivät kuitenkin tiukasti mättäällä.
Viimeinen päivä
Aamulla starttasimme hienossa kelissä takaisin järven pohjoispäähän, jossa kaikki kalatapahtumat olivat edellisenä päivänä. Talsimme aika lailla suoraan paikoille, jossa eilen alkoi tapahtua. Niko meni juoksujalkaa, taisi mieltä painaa edellisen päivän karkuutus. Pohjoispäässä tilanne oli ennallaan: kalat kävivät pinnassa ja aktiiviset kalat iskivät myös lippaan. Heti alkuun itselle komea rautu – tästä tulee mukava viimeinen päivä! Muutama heitto ja toinen samanlainen. Ja Nikolle myös enkkarautu matkaan. Hieno startti päivälle. Kalatapahtumat sijoittuivat taas samoihin kohtiin, muuten järvi oli tyhjää täynnä.
Keli alkoi muuttua pilvikseksi ja viileni. Fiilis lähteä kotiin melko nihkeä – pohjoispää oli melko maaginen spotti tänä vuonna. Leirin olimme purkaneet jo aamusella ja välipalan jälkeen starttasimme matkan kohti autoa. Matka takaisin päätettiin tehdä järvestä laskevaa jokea pitkin, jotta voisimme kalastaa matkan. Joskus joesta on tullut kivan kokoista taimenta. Nyt kala oli puukon mittaista rautua ja taimenta. Hetken matkaa kalastelimme ja sitten vavat kasaan ja askel suorilta autoa kohti.
Kotia kohti
Kotimatka sujui vauhdikkaasti – ilta meni ratissa ja pyyhkäisimme 9,5 tunnin siivun Rovaniemelle nukkumaan. Kotimatkaa vauhditti kylmälaukussa pötköttelevät raudut. Ensimmäistä kertaa päätimme vielä viimeisen päivän kaloja savupöntön kautta kotiväelle maistettavaksi.
Hieno reissu, kalojen keskikoko oli tänä vuonna reilusti normaalia parempi. Harmittavaa oli keskelle viikkoa sijoittunut 24 tunnin myräkkä, joka vei yhden kokonaisen kalastuspäivän ja lisäsi kilometrejä repun kanssa. Päätös lähteä sateen alta pois oli kuitenkin ehdottomasti oikea. Ensi vuotta odotellessa!! Niko on koukutettu tunturihommiin, seuraavana vuorossa kippari Mikko!
