Hankasalmi Kuuhankavesi 5.-6.7.2019 Ks cup 2 osakilpailu

Yleistä Kuuhankavedelle lähdettiin perjantaina puolen päivän aikaan. Koko yön kestävän kilpailun aika oli 20-06. Tarkoituksena oli jättää varsinainen reeni väliin ja käydä vain kaikuluotaimella luotaamassa ja piirtämässä karttoja alueista. Kilpailuun lähdettiin vakioporukalla, Mikko, Niko ja Lasse. Perille päästiin about klo… Continue Reading

Hartola 2.6.2019 / KS- cup 1 osakilpailu

Yleistä Keski-Suomi cupin kisoista Hartola on ollut meille vaikein järvi. Ikinä ei olla onnistuttu saamaan Jääsjärveltä kunnollista tuntumaa siitä, miten kaloja tulisi tuosta järvestä onkia. Tämän kevään kisaan päätettiin lähteä säipillä vetämään. Varulta mukaan otettiin takilat, joilla voisi ronkkia pieniä… Continue Reading

Hauki Em 2019 21.5. – 26.5.2019

Oulujärvelle lähdettiin reissuun tiistai aamuna, jotta päästiin vetämään tiistaina vielä iltapäivällä muutama tunti uistinta. Harjoituksissa keli vaihteli päivittäin laidasta laitaan. Tiistaina oli aurinkoista ja lähes tyyntä, kun perjantaina tuuli oli jatkuvana ~7-8ms ja satoi vettä. Reenit Ennakkoon ajateltiin että kalaa… Continue Reading

Pori 9.5 – 11.5.2019 / Pihlavanlahti cup 1 osakilpailu

Tyhjänpyytäjien kevätreissu päätettiin järjestää Poriin. Muutama päivä harjoittelua ja lauantaina osallistuminen kilpailuun. Reissuun lähdettiin torstai aamulla aikaisin jotta päästäisiin torstainakin merelle koittamaan lohta. Meidän porukassa työkiireet painoivat miehistön aikatauluja ja ainoastaan kippari pääsi torstaina paikalle. Niko saapui Poriin perjantai aamuna.… Continue Reading